Energy blog

 

Maailman eliölajit, nitraattisykli ja biopolttoaineet

Kimmo Klemola
20.11.2006
Muokattu 22.08.2007
 

Maailmassa on kymmeniä miljoonia eliölajeja. Monokulttuurit, biopolttoaineet, teollinen maatalous ja ympäristön saastuminen ovat todellisia uhkia ekosysteemin monimuotoisuudelle. Kymmeniä eliölajeja kuolee joka päivä sukupuuttoon. Lajien häviämisvauhti on nykyään noin 100-kertainen verrattuna aikaan ennen ihmistä. Tulevina vuosikymmeninä häviämisvauhdin pelätään nousevan jopa 1000-kertaiseksi [1]. Yksi eliölaji, ihminen, käyttää jo nyt noin puolet maapallon biomassasta. Lopuille jopa 30 miljoonalle eliölajille jää toinen puoli biomassasta [2].

Erityisen huolissaan tulisi olla valtamerten eliökannasta. Liikakalastus uhkaa tuhota merten kalakannat ja sitä kautta laajasti koko ravintoketjun. Toinen suuri huolenaihe ovat trooppiset sademetsät, joissa on useampia kasvi- ja eläinlajeja kuin missään muussa ekosysteemissä. Sademetsät ovat erityisen haavoittuvia. Niiden hedelmällisyys ja biomassa ovat kasvustossa lähellä auringossa kylpevää latvustoa maapohjan ollessa varsin köyhää. On pelättävissä, että pohjaton biopolttoainejano ajaa hakkaamaan suuren osan maailman sademetsistä ja istuttaman niiden paikalle esimerkiksi palmuöljyplantaaseja. Näin valitettavasti tapahtuu jo kiihtyvään tahtiin. Syntyneiden monokulttuuriplantaasien tieltä väistyy valtava lajikirjo kasveineen, hyönteisineen, matelijoineen, lintuineen ja nisäkkäineen. Samalla häviävät maapallon valtavat hiilinielut. Köyhä maaperä mahdollistaa plantaasiviljelyn vain rajoitetun ajan. Sademetsät eivät palaa hylättyjen plantaasien tilalle.  

Maapallon elämän kannalta hiilikierto on välttämätön. Yhtälailla elämän kannalta välttämätön on typpikierto. Typpeä tarvitaan mm. aminohappojen, elämän rakennuspalikoiden, valmistamiseen. Typpeä on ilmasta noin 80 %. Ilman typpi on muodossa, jota eliöstö ei pysty tehokkaasti käyttämään hyväkseen.

Teollinen maatalous perustuu keinotekoiseen nitraattisyklin kiihdyttämiseen (NPK-lannoitteet), jonka mahdollisti saksalaisen kemian nobelisti Fritz Haberin vuonna 1909 kehittämä ammoniakkisynteesi. Siinä ilman typpi valjastetaan fossiilisella vedyllä maatalouden käyttöön. Toinen saksalainen Nobel-kemisti Carl Bosch teollisti ammoniakkiprosessin. Haber–Bosch-ammoniakkiprosessi on yhä edelleen maailman väestöräjähdyksen moottori. Ilman Haberin keksintöä ihmisiä olisi maapallolla ehkä noin kolme miljardia nykyistä vähemmän. Syystäkin Fritz Haberin kehittämää ammoniakkisynteesiä pidetään 1900-luvun tärkeimpänä keksintönä. [3]

Keinotekoinen fossiilinen nitraattikierto päätyy lopulta saastuttamaan ja rehevöittämään vesivaroja ja vesistöjä. Biopolttoaineiden tuotannon lisäyksen edellytys on keinotekoisen nitraattisyklin edelleen kiihdyttäminen. Valitettavasti peltomaalle ei riitä pelkkä lannoitelisäys, vaan maaperä köyhtyy vähitellen maa-aineksesta. Keinotekoisen korkeita satoja voidaan pitää yllä varsin pitkään – ehkä jopa usean sukupolven yli, mutta jossain vaiheessa seinä tulee vastaan. Ehkä tuolloin maa-ala ja ruoka eivät enää riitä meille kaikille — ja meidän autoille.

  1. Wilson E.O., The Creation: An Appeal to Save Life on Earth.
  2. Pimentel David, Biomass utilization, limits of, Encyclopedia of Physical Science and Technology, 3rd ed., vol. 2. San Diego, Academic Press, 2002.
  3. Smil Vaclav, Enriching the Earth: Fritz Haber, Carl Bosch, and the Transformation of World Food Production, MIT Press, Cambridge, MA, 2001.

Lue myös:
1900-luvun tärkein keksintö: Fritz Haberin ja Carl Boschin testamentti ihmiskunnalle

Energy blog
www.dontfly.org