Etanoli Suomessa
Kimmo Klemola Suomen peltoala tulisi kolminkertaistaa, jos kaikki autot muutettaisiin toimimaan etanolilla. Seurauksena olisi esimerkiksi vesistöjen hallitsematon rehevöityminen. Suomen olosuhteissa etanolin tuotanto kaiken lisäksi vain lisäisi fossiilienergian kulutusta. Suomessa ohrasato tuottaa noin 1270 L/ha etanolia. Cornell Universityn professorin David Pimentelin mukaan USA:ssa maissisato tuottaa noin 3000 L/ha etanolia ja tuotannon energiatase on silti negatiivinen. Yhden suomalaishenkilöauton ruokkimiseen kuluisi 1,5 peltohehtaarin vuosituotanto. Puolitoista hehtaaria ruokkii kolme tai jopa neljä suomalaista ihmistä. Jos etanolin osuus olisi EU:n suositus 5,75 %, tulisi Suomen tuottaa 215 000 toe/vuosi eli 419 miljoonaa litraa etanolia, mikäli koko määrä korvattaisiin etanolilla. Altia on päättänyt rakentaa Suomeen ohrasta polttoaine-etanolia valmistavan tehtaan. Tuotannon kaavaillaan menevän Neste Oilin tehtaille, jossa siitä valmistetaan bensiinioksygenaatti etyylitertbutyylieetteriä eli ETBE:ä (huhtikuussa 2007 Altia perui etanolihankkeensa). Toinen ohraetanolitehdas on suunnitteilla Punkaharjun seudulle (elokuussa 2007 hanke oli jäissä). Huoltamoketju ST1 on päättänyt rakentaa pieniä esimerkiksi elintarviketeollisuuden jätteitä hyödyntäviä etanoliyksiköitä Suomeen. Myös sokerijuurikasetanolitehdas on suunnitteilla. Suomessa etanolia on käytetty 98-oktaanisen bensiinin lisänä kokeiluluonteisesti vuosina 2002–2004.
| |