Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Talvivaara muistuttaa ydinvoimankin riskeistä

Lisätty 05.12.2014

”Viime kädessä valtion on ympäristöongelmat hoidettava, mikäli kukaan muu ei niitä hoida.” Tämä elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren esittämä lausuma Talvivaaran ajauduttua konkurssiin muistuttaa toisen ja ehkä lisäksi vielä kahden tulevan jättimäisen teollisuusprojektimme riskeistä.

Tshernobylin tai Fukushiman tapaisen pahan ydinonnettomuuden todennäköisyydeksi on arvioitu joka kymmenestuhannes käyttövuosi (Lelieveld et al. 2012). Kun yhden reaktorin käyttöikä on 40 vuotta, paha onnettomuus kohtaa joka 250:ttä voimalaa. Tai paha ydinvoimalaonnettomuus tapahtuu jossain päin maailmaa laskennallisesti 25 vuoden välein (Tshernobyl 1986, Fukushima 2011).

Vaikka meidän suomalaisten mielestä juuri meillä ei voi mitään tapahtua, pahan onnettomuuden todennäköisyys raa'an matemaattisesti Suomessa on kahden prosentin luokkaa. Suomalaisvoimalat saattavat olla turvallisempia kuin muut, mutta joka tapauksessa riski on olemassa ja yhteiskunta on ollut valmis ottamaan riskin jo viiden ydinvoimalan kohdalla.

Sekä Tshernobylin että Fukushiman onnettomuuksien kustannuksiksi on arvioitu satoja miljardeja euroja. Talvivaaran ympäristön kunnostaminen maksaa vajaan tuhannesosan pahan ydinonnettomuuden kustannuksista. Teoriassa lain mukaan ydinvoimalayhtiöillä on rajoittamaton vastuu vahingoista, mutta pahan onnettomuuden sattuessa voimalayhtiö muuttuu arvottomaksi eli menee konkurssiin. Voimalayhtiön omistajiin korvausvastuu ei ulotu. Samalla palavat ydinjätehuoltorahaston rahat, koska 75 % tulevaisuuden ydinjätehuoltoa varten rahastoiduista varoista on lainattu takaisin ydinvoimayhtiöille.

Tavalla tai toisella yhteiskunnat joutuvat pahan ydinonnettomuuden tapahtuessa maksajan rooliin. Joko kansalaiset eivät saa korvausta kärsimistään vahingoista tai veronmaksajat maksavat. Suurelle valtiolle satojenkaan miljardien korvausvastuu ei ole ylitsepääsemätön ongelma, pienelle olisi.

Vapailla markkinoilla ydinvoiman riskin hinnoittelisivat vakuutusyhtiöt, mutta niiden rahkeet eivät riittäisi valtavan ydintuhon korvauksiin. Yhdysvalloissa säädettiin vuonna 1957 ns. Price–Anderson-ydinvastuulaki ydinvoiman vakuuttamattomien riskien takia. Sen piti alun perin olla väliaikainen ja päättyä vuonna 1967, johon mennessä ydinvoimayhtiöiden piti hoitaa vakuutusasiat kuntoon. Laki on edelleen voimassa.

Ilman yhteiskunnille sosialisoitua vastuuta ydinvoimaloita ei olisi rakennettu eikä rakennettaisi mihinkään maahan.

---------

Lelieveld, Jos, Daniel Kunkel, and Mark G. Lawrence. "Global risk of radioactive fallout after major nuclear reactor accidents." Atmospheric Chemistry and Physics 12.9 (2012): 4245-4258.

Lue kokonaan »

Mäntyöljybiodiesel – tähdettä vai ei? (kommentti Helsingin Sanomien 27.11.2014 uutiseen ”EU poistaisi mäntyöljyn tähdelistalta” (HS.fi))

Lisätty 27.11.2014

UPM on Kaukaan tehtaalla kotikaupungissani Lappeenrannassa käynnistämässä mäntyöljystä biodieseliä valmistavaa laitosta (BioVerno-prosessi). Ruotsin Piteåssa on samantapainen mäntyöljydieselin tekijä SunPine, joten EU:n tähdetulkinta koskee myös Ruotsia. Ruotsissa koko prosessi, toisin kuin Lappeenrannassa, ei ole saman katon alla, vaan hydraus tehdään muualla. Piteån tehdas on toiminut vuodesta 2010.

Lappeenrannan kannalta UPM:n BioVerno-investointi tuntuu hyvältä, mutta yhteiskunnan kokonaisedun puolesta hieman huolestuttaa. Nykyiset biopolttoaineet vievät ruoan ihmisiltä ja BioVerno ja SunPine puolestaan vievät raaka-aineen kemianteollisuudelta. Mäntyöljyn käytöllä kemianteollisuuden raaka-aineena on niin pitkät perinteet, että Suomen tekemä tähdetulkinta on varsin outo. Tähdetulkinta on biodieselin kannalta edullinen, koska tällöin biodieselin osuus lasketaan kaksinkertaisena. Tavoitteena on, että vuonna 2020 liikennepolttoaineissa uusiutuvan energian osuus on 20 prosenttia.

Kemianteollisuudessa mäntyöljytislaamojen jalostusaste mäntyöljylle on pienempi kuin Bioverno-prosessissa, mutta jalostusarvo on suurempi. Biovernossa mäntyöljyn jalostusaste on suurempi, mutta biodieseltuotteen jalostusarvo on pienempi. Tämä tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että Bioverno-prosessissa mäntyöljyä joudutaan jalostamaan enemmän ja kalliimmalla ja saatu tuote on vähempiarvoista.

EU:n liikenteen biopolttoaineita suosivat velvoitteet ohjaavat raaka-aineita jalostettavaksi vähempiarvoiseen liikennekäyttöön, mikä on syynä tähän näennäiseen järjettömyyteen.

Jalostuskaaviossa (HS) toimittaja Jyrki Iivonen on näemmä sotkenut BioVerno-prosessiin Fischer–Tropsch-prosessin yhden vaiheen (kuva 5). 

Lue kokonaan »

Talvivaara ei kaatunut veroihin (Etelä-Saimaa mielipide 17.11.2014)

Lisätty 17.11.2014

Timo Vainikka (E-S 9.11.) vierittää syyt Talvivaaran kaatumisesta valtion ja verottajan niskoille. Rohkenen olla eri mieltä.

Kokonaisveroaste on Suomessa korkea, mutta sen vastineeksi myös saa paljon. Talvivaaraan on rakennettu infrastruktuuria, se on saanut verovaroin koulutettua osaavaa henkilöstöä ja onpa valtio laittanut paljon rahaa Talvivaaraan liittyvään tutkimus- ja kehitystoimintaankin. Yritysten yhteisöverokanta Suomessa on 20 %, kun se yrittäjyyden onnelassa Yhdysvalloissa on 39,1 %. Talvivaara tuskin kaatui maksamiinsa veroihin.

Yritys- ja varsinkin kaivostoiminnan edellytykset Suomessa ovat hyvät. Kesäkuussa uutisoitiin, että Maailman talousfoorumin raportin mukaan Suomi on Euroopan unionin kilpailukykyisin valtio. Kaivosyhtiö Endominesin kotisivuilla sanotaan asia suoraan: ”Toimintaympäristö malmitutkimukselle ja kaivostoiminnalle Suomessa on kaiken kaikkiaan kansainvälisesti erittäin kilpailukykyinen.”

Työskentelin organisaatiossa, joka teki tiivistä yhteistyötä metallien talteenoton prosessikehityksessä Talvivaaran kanssa. Ensimmäisen kerran kävin Talvivaaran kaivoksella keväällä 2007, jolloin alueella oli vaatimaton hiekkakasa ja kaksi parakkia koetoimintaa varten. Kolme vuotta myöhemmin Talvivaarassa vieraillessani alue oli muuttunut valtavaksi kaivos- ja teollisuuskombinaatiksi.

Kokeneet prosessikehittäjät uskoivat varmasti aidosti, että kaivos tulee menestymään seuraavat kymmenet vuodet. Uuden bioliuotustekniikan odotettiin tuottavan maan uumenista nikkeliä ja muita metalleja parhaalla tekniikalla maailman muita tehtaita edullisemmin ja ympäristöystävällisemmin. Toisin kävi.

Ympäristöongelmien lisäksi Talvivaaran ongelmana olivat prosessiongelmat, joiden johdosta tuotannossa päästiin vain murto-osaan tavoitteista. Samaan aikaan nikkelin maailmanmarkkinahinta laski. Kaivosta ei yksinkertaisesti saatu kannattamaan. Suomessa on jopa kultakaivoksia kaatunut samasta syystä. Valtio tukee kannattamatonta liiketoimintaa tyypillisesti sosialistisessa markkinataloudessa.

Kimmo Klemola
tekniikan tohtori, kansanedustajaehdokas (vihr.)
Lappeenranta

Lue kokonaan »

Opettavainen tarina luonnonsuojelusta (tavanomainen)

Lisätty 10.11.2014

AM (sähköposti torstaina 6.11.2014): "RM on ollut yhteydessä Uus-Lavolan ym. alueiden liiturikartoitusten tuloksista. Elystä, XX:ltä selvisi, että puoli vuotta sitten RM:n toimittamat liiturihavainnot ja koordinaatit ovat edelleen avaamatta XX:n posteissa! RM on ollut yhteydessä ja ihmetellyt/kauhistellut asiaa XX:lle. On selvitettävä, onko näille alueille tehty metsänkäyttöilmoituksia eli onko hakkuita tulossa. Niitä pitää myös seurata. Omistajatietoja ei ole selvitetty, eli se pitää tehdä ensiksi."

RM (sp): "Uus-Lavolan kaikkein monimuotoisimmat metsät sijaitsevat viiden eri kiinteistön alueella. Onkohan osa yksityisiä, kun niihin sisältyy myös peltoa?" Liitekarttoihin olen numeroinut ne kaikkein parhaimmat (ei tarkoita, että muut ovat huonoja!) viisi kiinteistöä, joilla on vanhapuustoisia osia, kivasti erilaista lahopuuta, liito-oravan kolohaapoja sekä n. 60 erillistä papanapuuhavaintoa keväältä. (Ainakin) näistä metsistä tulisi pitää lujasti kiinni."

TA (sp): "Ikävä kyllä palstalla nro 5 on metsäkoneet juuri nyt! Huomasin sillä asun lähellä. Käyn vielä katsomassa tarkemmin tilannetta!"

RM (sp): "Ne hakkuut on keskeytettävä! Sieltä kuviolta on liituria ainakin parikymmentä liiturihavaintoa, hieno METSO 1–2-luokan vanha metsä."

TA (sp 10.11.2014): "Kävin kertomassa tilanteen kuskille ja pyysin hakkuun keskeyttämistä. Kuski ei ihan suoranaisesti luvannut mitään, mutta sanoi että pitää soitella esimiehelle (tms.). Jäi sinne latomaan tukkeja."

Itse kävin hakkuualueella vähän TA:n jälkeen maanantaina aamulla 10.11.2014. Siellä tuo monimuotoinen liito-oravametsä oli hakattu käytännössä paljaaksi muutaman hehtaarin alueelta ihan Lappeenrannan kaupungin kupeesta. Jututin nuorta metsäkoneen kuljettajaa.

Minä: "Hei, luonnonsuojeluliiton vapaaehtoishommissa olen. Tässä ei oikeastaan saisi hakata. ELY:llä on käynyt jokin kämmi. Tämä on suojeltavaa monimuotoista liito-oravametsää. Kenen tämä metsä on"

Motokuski: "En tiedä. Nämä on Metsä Groupin hakkuita. Joku nainen tässä jo kävikin. Nää on jo hakattu. Minä kuljetan puut tien varteen."

Soitin tilanteesta AM:lle. Todettiin, että mitäpä asialle voi. Kuskia tilanne ärsytti. Halusi töihin. Kertoi kuitenkin mielipiteensä.

Motokuski: "Suomessa metsää menee pilalle, kun on noita luonnonsuojelualueita. Puu menee hukkaan, kun ei sitä hakata. Metsän pitää antaa uudistua [= hakkuut]. Silloin se voi hyvin. Ihmiset ja luonto tykkäävät, kun laho ei leviä."

Minä (osoitin juuri hakattua hakkuuaukeaa): "Tykkääkö luonto tuosta? Luonnontilassa metsä ei nettona kasva, vaan syntyy ja kuolee. Mänty elää kaksisataa vuotta ja on sen jälkeen kelona 300 vuotta."

Motokuski: "Ihmiset tykkää hoidetusta metsästä, niissä on hyvä kulkea. Jos ei näitä hakata, niin puut mätänee ja haisee ja ihmiset kuolee kelojen alle."

Minä: "Monta ihmistä Suomessa on kuollut kaatuvan kelon alle?"

Motokuski: "[hiljaa...] Nyt alkaa työt."

Muistin tapaus Rachel Corrien ja sanoin, että kävelen uraa koneen edellä pois, mutta älä aja päälle.

Olen luennoinut vuosikausia luonnonvaroista ja niiden käytön vaikutuksista. Metsäkoneen kuljettajia koulutetaan luonnonvara-alan koulutusohjelmissa. Tulisiko opinnoissa kiinnittää huomiota jollain tapaa kestävää kehitystä liippaavin asioihin?

Lue kokonaan »

Liuskekaasun menestystarinaa ei voi kopioida Eurooppaan (MT vierasyliö 20.11.2013)

Lisätty 03.11.2014

Energia-alalla tapahtuu harvoin nopeita ja yllättäviä muutoksia. Viime vuosina tällaisia muutoksia on ollut kaksi. Fukushiman ydinvoimalan onnettomuus maaliskuussa 2011 sekoitti Japanin energiapaletin ja sen heijastukset näkyvät laajasti monen valtion energiapolitiikassa. Toinen yllättävä muutos on ollut Yhdysvaltojen liuskekaasutuotanto, joka on muutamassa vuodessa mullistanut Pohjois-Amerikan energiamarkkinat ja jonka vaikutukset ulottuvat ympäri maailman.

Kymmenen vuotta sitten Yhdysvalloissa maakaasun kysyntä ylitti tuotantokapasiteetin rajat ja maakaasun hinta moninkertaistui. Pahimmillaan perinteisesti halpa maakaasu maksoi energiayksikköä kohti lähes kaksi kertaa enemmän kuin raakaöljy. Sähkön- ja lämmöntuotanto kallistui, mutta eniten hinnannousu iski maakaasua raaka-aineena käyttävään kemian- ja muoviteollisuuteen. Tehtaita suljettiin, investoinnit hyytyivät ja tuotantoa siirtyi ulkomaille.

Tilanne Yhdysvalloissa on muuttunut dramaattisesti kehittyneen liuskekaasun tuotantotekniikan myötä. Vuonna 2000 vain noin prosentti Yhdysvaltojen maakaasusta oli liuskekaasua, kun talvella 2013 osuus oli noussut jo yli kolmannekseen. Maakaasun hinta on romahtanut murto-osaan ja kemian- ja muoviteollisuus ovat palanneet vahvasti Yhdysvaltoihin. Liuskekaasu on luonut sinne 1,7 miljoonaa uutta työpaikkaa ja lähivuosina työpaikkoja arvioidaan syntyvän miljoona lisää. Maakaasun merkitystä kemianteollisuudelle kuvaa se, että yhden typpilannoitetehtaan käyttämä maakaasu riittäisi 400 tuhannelle maakaasua käyttävälle henkilöautolle.

Euroopassa rakennetaan lisää maakaasuputkia

Liuskekaasua on lähes kaikkialla maailmassa, Euroopassakin Norjaa ja Ruotsia myöten. Suomessa liuskekaasua ei ole. Pohjois-Amerikan menestys on ymmärrettävästi houkutellut liuskekaasutuotannon käynnistämiseen myös Euroopassa. Yhdysvaltojen menestystarinaa ei kuitenkaan voi kopioida Eurooppaan lukuisista syistä.

Vaikka Länsi-Euroopassakin maakaasuvarat ovat hupenemassa, on maakaasua saatavissa lähes joka ilmansuunnalta putkia pitkin liuskekaasua halvemmalla. Venäjältä tulee Valko-Venäjän ja Ukrainan kautta suuria määriä kaasua Keski-Eurooppaan. Itämeren Nord Stream -putki ja Mustanmeren South Stream -putki lisäävät Venäjän kaasutoimitusten luotettavuutta.

Venäjän kaasuputkihankkeitten lisäksi suunnitteilla on Turkin kautta kulkeva Nabucco-putki, joka toisi Eurooppaan Keski-Aasian ja Lähi-idän maakaasua, ja Trans-Saharan-kaasuputki, joka toisi kaasua Pohjois-Afrikasta ja Nigeriasta. Maakaasua on saatavissa myös Pohjanmereltä ja Barentsinmereltä. Näiden tavanomaisten maakaasujen puristuksessa kalliimpi liuskekaasu jäisi jalkoihin.

Vastaava taloudellinen riski on myös nesteytetyn maakaasun (LNG) tuontiterminaaleilla. Yhdysvalloissa maakaasupulan aikana rakennetut kalliit LNG-tuontiterminaalit ovat käyttämättöminä ja tuottavat omistajilleen jättitappioita. Suomeen on suunniteltu LNG:n tuontiterminaalin rakentamista. Se toisi hintapaineita Venäjän maakaasuputkesta saatavalle kaasulle, mutta halvempi putkikaasu puolestaan tappaisi helposti LNG-terminaalin kannattavuuden.

Yhdysvalloissa maaperän rakenne on edullinen liuskekaasutuotannolle, maaperätietoa ja porausdataa on runsaasti käytettävissä ja tekniikan kehittämiseen, alan tutkimukseen sekä pilottihankkeisiin on panostettu jo pitkään. Euroopassa näitä etuja ei ole, eikä maaperä sovellu liuskekaasun tuotannolle yhtä hyvin. Yhdysvaltojen tekniikka ei ole suoraan sovellettavissa Euroopan olosuhteisiin.

Hiilen halpeneminen uhka liuskekaasulle

Merkittävin liuskekaasun menestyksen este Euroopassa saattaa kuitenkin olla ympäristö ja ympäristöpolitiikka. Liuskekaasun tuotanto aiheuttaa tavanomaista maakaasua suurempia hiilidioksidi- ja metaanipäästöjä ja pohjavesiin voi päätyä hiilivetyjä ja tuotannossa käytettyjä kemikaaleja.

Yhdysvalloissa liuskekaasu on laskenut sekä maakaasun että kivihiilen hintaa, mikä ei erityisemmin kannusta parantamaan energiatehokkuutta ja investoimaan uusiutuviin energialähteisiin. Vaikka liuskekaasu on Yhdysvalloissa viime vuosina korvannut kivihiiltä ja pienentänyt näin kasvihuonekaasupäästöjä, eivät päästöt välttämättä alene, koska halpa kivihiili viedään ulkomaille poltettavaksi. Markkinatalous toimii myös kotimaassa. Viimeisen vuoden aikana Yhdysvalloissa halpa kivihiili on varsinkin sähköntuotannossa vallannut takaisin liuskekaasulle menettämiään markkinoita. 

Liuskekaasun tuotantoon suhtaudutaan Euroopassa yleisesti suurella varovaisuusperiaatteella, koska maaperää ja pohjavesiä ei haluta riskeerata. Yhdysvalloissa liuskekaasun kohtelu on sen sijaan ollut myötäsukaista. Esimerkiksi ns. ”Cheneyn ja Halliburtonin porsaanreikä”, joka säädettiin presidentti George W. Bushin ja varapresidentti Dick Cheneyn (öljynporausyhtiö Halliburtonin entinen toimitusjohtaja) valtakaudella, vapautti liuskekaasutuotannon tiukoista pohjavesien suojelun ympäristövelvoitteista, joita muulle teollisuudelle on asetettu.

Ei minun takapihalleni

Liuskekaasun lopulliseksi esteeksi Euroopassa voi koitua perinteinen NIMBY-ilmiö (not in my backyard). Tiheämmin asuttuun Eurooppaan ei asukkaiden vastustuksen takia ole yhtä helppoa rakentaa liuskekaasun tuotantolaitoksia kuin Yhdysvaltoihin. Vastikään amerikkalainen öljyjätti Chevron joutui perääntymään Liettuan liuskekaasuhankkeesta asukkaiden vastustuksen vuoksi. Toinen öljyjätti ExxonMobil luopui Puolan kaasuhankkeesta, kun koeporaukset eivät tuottaneet tuloksia.

Euroopan unionilla ei ole yhtenäistä suhtautumista liuskekaasuun. Esimerkiksi Ranska on kieltänyt liuskekaasun tuotannon ympäristöriskien takia. Ranskan presidentti François Hollande on sanonut, ettei Ranskan maaperästä etsitä liuskekaasua niin kauan kuin hän on virassa. Kanaalin toisella rannalla Isossa-Britanniassa ääni on toinen. Pääministeri David Cameronin mukaan liuskekaasun tuomat taloudelliset hyödyt ovat ympäristöhaittoja suuremmat.

Nähtäväksi myos jää, kuinka kestävällä pohjalla Yhdysvaltojen liuskekaasun tuotanto on. Helposti hyödynnettävät kaasuesiintymät on otettu ensimmäisenä käyttöön ja niiden hiipuessa tuotanto tulee olemaan entistä vaikeampaa ja kalliimpaa.

Lue kokonaan »

Soiden ojitus ja Talvivaara

Lisätty 03.11.2014

Kaikella ihmistoiminnalla on vaikutuksia luontoon ja ympäristöön, mikä jossain määrin on hyväksyttävää, jos toiminta tähtää taloudelliseen aktivitettiin ja materialistiseen hyvään suurelle ihmisjoukolle ja yhteiskunnalle.

Joskus ihminen tekee kuitenkin luonnontuhoja ja maksaa siitä vielä huimia summia ilman että siitä on taloudellista hyötyä – päinvastoin usein pelkkää tappiota.

Suomessa varoittavana esimerkkinä ovat noin miljoonan suohehtaarin ojitukset yhteiskunnan varoilla, turhaan ja luontoa tuhoten ja vesistöjä pilaten. Talvivaarasta on tulossa tällainen varoittava esimerkki numero 2.

Soidenojitus oli suurelta osin lähtökohtaisesti tuomittu epäonnistumaan. Talvivaaran synninpäästö olisi, jos siellä vain ovat yksinkertaisesti riskit toteutuneet realistisista odotuksista huolimatta.

Lue kokonaan »

Peto

Lisätty 03.11.2014

Pitääkö eläimestä olla ihmiselle hyötyä ansaitakseen oikeutensa elää? Emme voi yksinkertaisesti vain tuhota luontoa kaiket vaarat välttääksemme. Mikäli kaikki puut kaadetaan, suot kuivataan ja päälle vedetään asfaltti, ei kukaan jää kaatuvan puun alle tai huku suonsilmään. Eikä pasko lintu oksalta niskaan tai väijy susi puun takana. Silloinko olisimme onnellisia ja kokisimme olevamme turvassa?

Legendaan kymmeniä ihmisiä syöneestä tappajasudesta uskotaan yleisesti. Kirkonkirjoihin tupattiin laittamaan kuolinsyyksi sovelias: susi söi.

"Turun yliopiston eläinmuseon konservaattori Ari Karhilahti suhtautuu hyvin epäillen tappajasusiin liittyviin uskomuksiin.

– Susia on kautta aikojen syyllistetty milloin mistäkin. Jos susi oli käynyt lapsen kimppuun, syy saattoi olla esimerkiksi siinä, että aviottoman naisen synnyttämä lapsi oli niin suuri häpeä, että se vietiin vaikka metsään. Oli helppo kuitata asia sillä, että susi söi sen. Hylätyillä lapsilla ei sen ajan yhteiskunnassa ollut paljon arvoa, Karhilahti perustelee."

Joku taannoin jonkun lehden mielipidesivuilla esitteli lehtiuutista 1930-luvulta todisteena suden tappamasta lapsesta. Sitä uutista vaivasi sama ongelma.

"Tutkija Pekka Käär Turun biologisesta museosta on samaa mieltä Karhilahden kanssa siinä, että susi on oivallinen kohde petovihalle.

– Susi on sijaiskärsijä. Siitä saadaan helposti niin lapsen kuin koirankin tappaja. Susi on eläin, johon liittyy paljon ihmisiä kiinnostavaa mystiikkaa. Todellisuudessa se on hyvin tylsä eläin, Käär toteaa."

Lue kokonaan »

Degrowth

Lisätty 03.11.2014

Moni halveksii degrowthia ("talouslaskua"), näin teki esimerkiksi Helsingin Sanomien kolumnissaan EK:n Matti Apunen. Ei kannattaisi. Luonnonvarat ovat maapallolla rajalliset ja luonnon kestokyvyn rajat ovat tulossa niiden käytön vaikutuksesta vastaan. Mikäli köyhempien maiden elintaso ja kulutus kasvavat, kuten Kiinassa on käynyt, on meidän paljon kuluttavien tingittävä elintasostamme ja ökykulutuksestamme. Degrowth ei ole nälvimisen aihe – se on ehkä jopa välttämättömyys.

Suosittelen: http://www.degrowth.fi/

Lue kokonaan »

Kannattaako rakentaa laivoja amerikkalaisille veroparatiisivarustamoille puoli-ilmaiseksi?

Lisätty 03.11.2014

Herää kysymys, miksi suomalaisten pitäisi lappaa verovaroja laitteeseen joka päätyy Karibialle veroparatiisiomistukseen?

Nämä loistoristeilijät ovat viimeisten aikojen saastuttajia. Öljyä palaa vuodessa 70 miljoonaa litraa laivaa kohti ja turhakkeen rakentaminenkin on energiaa kuluttavaa puuhaa. Suurin osa turhakkeeseen lomalle tulevista lentää satamaan ja takaisin.

Laivatilauksissa on kaksi äärilaitaa. Posiitiivisimmassa äärilaidassa varustamo ostaa omilla rahoillaan hyväkatteisen laivan ilman tukiaisia. Toisessa äärilaidassa on se, että valtio maksaa laivan rakentamisen ja lahjoittaa sen ulkomaiselle varustamolle. Tällä periaatteella Suomi rakensi Neuvostoliitolle sotakorvauslaivoja. 

Lue kokonaan »

Joulukuu 2012: Rikkidirektiivi tuskin siirtää rahteja kumipyörille (HS mielipide 15.12.2012)

Lisätty 03.11.2014

Jorma Taina (HS Mielipide 12.12.2012) kirjoitti, että laivojen rikkidirektiivin tultua voimaan Itämeren laivojen polttoaineen rikkipitoisuus 0,1 % on sama kuin maantieliikenteen polttoaineiden rikkipitoisuus. Rikkipitoisuus ilmoitetaan maantieliikenteen polttoaineille miljoonasosina (ppm) ja 0,1 % tarkoittaa samaa kuin 1000 ppm. Maantieliikenteessä polttoaineiden rikkipitoisuus on laivojen rikkidirektiivin tullessa voimaan vuonna 2015 noin 10 ppm eli vain sadasosa Itämeren laivojen polttoaineiden uusista rikkipitoisuuksista. Tällä hetkellä Itämerellä seilataan enintään 10 000 ppm rikkiä sisältävällä polttoöljyllä ja valtamerten laivojen polttoaine sisältää rikkiä jopa 45 000 ppm.

Maalla moisia polttoaineita ei ole saanut kymmeniin vuosiin polttaa puhdistamatta. Kun runsaasti rikkiä sisältävien pohjaöljyjen käyttöä rajoitetaan myös meriliikenteessä, öljynjalostamot kyllä jalostavat ne puhtaammiksi polttoaineiksi, jotka ovat tietenkin jonkin verran kalliimpia.

Lukuisat elinkeinoelämän johtajat, ammattiyhdistysjohtajat ja poliitikot ovat maalailleet uhkakuvia rahtiliikenteen siirtymisestä kumipyörille, jos laivojen rikkidirektiivi toteutuu. Itämerellä nyt käytössä oleva veroton polttoöljy maksaa noin 500 euroa/tonni. Vähärikkinen 1000 ppm rikkiä sisältävä meridiesel maksaa noin 700 euroa/tonni. Maantieliikenteessä lähes rikitön diesel on verollista ja maksaa noin 1800 euroa/tonni, josta verojen osuus on noin 900 euroa. Kovin suurta laivarahtien siirtymää kumipyörille Itämeren rikkidirektiivin johdosta siis tuskin on luvassa.

Lue kokonaan »

Tuetut energiat

Lisätty 03.11.2014

Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n kahden vuoden takainen World Energy Outlook arvioi fossiilisten polttoaineiden yhteiskunnilta saamaksi globaaliksi tueksi 523 miljardia dollaria vuodelta 2011. Ydinvoiman saamat tuet ovat vaikeasti arvioitavia mutta valtavia. Kaikkien uusiutuvien energioiden ja niiden kehittäjien ja tuottajien saama globaali tuki oli noin 85 miljardia dollaria.

Fossiilisten polttoaineiden tueksi ei edes lasketa niiden aiheuttamia ympäristöhaittoja, CO2-päästöille ei esimerkiksi ole hintaa.

Taannoin japanilaiset itse arvioivat Fukushiman kustannusten nousevan 200 miljardiin dollariin. Physicians for Social Responsibility (Nobel-palkittu järjestö) on arvioinut Fukushiman puhdistuskuluiksi jopa 500 miljardia dollaria. Pahojen ydinonnettomuuksien varalle ei missään saa vakuutuksia. Fukushimassa vastuut ovat siirtyneet valtiolle. Vapaassa taloudessa voimayhtiö TEPCO olisi kanttuvei.

USA:ssa Hanfordin puhdistuskustannukset ovat noin 100 miljardia euroa, Sellafieldissa saman verran. Puhdistusoperaatiot näissä paikoissa päättyvät reilun sadan vuoden kuluttua.

Lue kokonaan »

Uusi ympäristöministeri ja soidensuojeluohjelma

Lisätty 03.11.2014

Etelä-Suomessa ojitusprosentti on huiman korkea ja luonnontilaisuustulkinta menetetään heti, jos ojittamaton suo vähänkin liippaa ojaa (jopa ojaa joka on vain kartalla, siis ojaa jota ei ole koskaan kaivettukaan). Lähes kaikki ojittamattomat suopläntit ovat tällaisia joltain sivulta ojitettuja. Luonnonmonimuotoisuudessaan arvokkaitakaan soita ei ole saatu soidensuojeluohjelman piiriin näistä syistä. Uuden ympäristöministerin toimet vaarantavat entisestään suoluonnon säilymistä.

Ojituksen (suot on kuivattu ja ne ovat muuttuneet hiilinieluista päästölähteiksi) ja turpeenpolton takia suomme hiili poistuu vauhdilla ilmakehään. Etelä-Suomen suot on lähes tyystin ojitettu ja alkuperäisestä noin 10,4 miljoonasta suohehtaarista yli kuusi miljoonaa hehtaaria on ojitettu metsämaaksi, pelloiksi tai miljoona tai kaksi hehtaaria aivan turhaan – kalliisti ja luontoa tuhoten.

Ajan saatossa suoalamme on hävinnyt myös tilastoissa. Se mikä oli sata vuotta sitten suo, on nyt ehkä pelto tai megamarketin tontti.

Alun perin Suomessa on ollut suota siis 10,4 miljoonaa hehtaaria eli noin kolmannes maa-alasta. Pellonraivauksen, tekoaltaiden, turpeenoton, metsityksen ja muun maankäytön muutoksen takia soita on hävinnyt noin 1,5 miljoonaa hehtaaria. Tällä hetkellä Suomessa on suota 8,9 miljoonaa hehtaaria, josta ojittamatonta suota on 4,1 miljoonaa hehtaaria ja metsäojitettua suota 4,8 miljoonaa hehtaaria.[1]



[1] Kytömäki Juha, Suomen suot – uhanalaisia hiilivarastoja – tietopaketti soista, Suomen luonnonsuojeluliitto, 2010.

Lue kokonaan »