Kaikella ihmistoiminnalla on vaikutuksia luontoon ja ympäristöön, mikä jossain määrin on hyväksyttävää, jos toiminta tähtää taloudelliseen aktivitettiin ja materialistiseen hyvään suurelle ihmisjoukolle ja yhteiskunnalle.

Joskus ihminen tekee kuitenkin luonnontuhoja ja maksaa siitä vielä huimia summia ilman että siitä on taloudellista hyötyä – päinvastoin usein pelkkää tappiota.

Suomessa varoittavana esimerkkinä ovat noin miljoonan suohehtaarin ojitukset yhteiskunnan varoilla, turhaan ja luontoa tuhoten ja vesistöjä pilaten. Talvivaarasta on tulossa tällainen varoittava esimerkki numero 2.

Soidenojitus oli suurelta osin lähtökohtaisesti tuomittu epäonnistumaan. Talvivaaran synninpäästö olisi, jos siellä vain ovat yksinkertaisesti riskit toteutuneet realistisista odotuksista huolimatta.

Pitääkö eläimestä olla ihmiselle hyötyä ansaitakseen oikeutensa elää? Emme voi yksinkertaisesti vain tuhota luontoa kaiket vaarat välttääksemme. Mikäli kaikki puut kaadetaan, suot kuivataan ja päälle vedetään asfaltti, ei kukaan jää kaatuvan puun alle tai huku suonsilmään. Eikä pasko lintu oksalta niskaan tai väijy susi puun takana. Silloinko olisimme onnellisia ja kokisimme olevamme turvassa?

Legendaan kymmeniä ihmisiä syöneestä tappajasudesta uskotaan yleisesti. Kirkonkirjoihin tupattiin laittamaan kuolinsyyksi sovelias: susi söi.

"Turun yliopiston eläinmuseon konservaattori Ari Karhilahti suhtautuu hyvin epäillen tappajasusiin liittyviin uskomuksiin.

– Susia on kautta aikojen syyllistetty milloin mistäkin. Jos susi oli käynyt lapsen kimppuun, syy saattoi olla esimerkiksi siinä, että aviottoman naisen synnyttämä lapsi oli niin suuri häpeä, että se vietiin vaikka metsään. Oli helppo kuitata asia sillä, että susi söi sen. Hylätyillä lapsilla ei sen ajan yhteiskunnassa ollut paljon arvoa, Karhilahti perustelee."

Joku taannoin jonkun lehden mielipidesivuilla esitteli lehtiuutista 1930-luvulta todisteena suden tappamasta lapsesta. Sitä uutista vaivasi sama ongelma.

"Tutkija Pekka Käär Turun biologisesta museosta on samaa mieltä Karhilahden kanssa siinä, että susi on oivallinen kohde petovihalle.

– Susi on sijaiskärsijä. Siitä saadaan helposti niin lapsen kuin koirankin tappaja. Susi on eläin, johon liittyy paljon ihmisiä kiinnostavaa mystiikkaa. Todellisuudessa se on hyvin tylsä eläin, Käär toteaa."

Moni halveksii degrowthia ("talouslaskua"), näin teki esimerkiksi Helsingin Sanomien kolumnissaan EK:n Matti Apunen. Ei kannattaisi. Luonnonvarat ovat maapallolla rajalliset ja luonnon kestokyvyn rajat ovat tulossa niiden käytön vaikutuksesta vastaan. Mikäli köyhempien maiden elintaso ja kulutus kasvavat, kuten Kiinassa on käynyt, on meidän paljon kuluttavien tingittävä elintasostamme ja ökykulutuksestamme. Degrowth ei ole nälvimisen aihe – se on ehkä jopa välttämättömyys.

Suosittelen: http://www.degrowth.fi/

Herää kysymys, miksi suomalaisten pitäisi lappaa verovaroja laitteeseen joka päätyy Karibialle veroparatiisiomistukseen?

Nämä loistoristeilijät ovat viimeisten aikojen saastuttajia. Öljyä palaa vuodessa 70 miljoonaa litraa laivaa kohti ja turhakkeen rakentaminenkin on energiaa kuluttavaa puuhaa. Suurin osa turhakkeeseen lomalle tulevista lentää satamaan ja takaisin.

Laivatilauksissa on kaksi äärilaitaa. Posiitiivisimmassa äärilaidassa varustamo ostaa omilla rahoillaan hyväkatteisen laivan ilman tukiaisia. Toisessa äärilaidassa on se, että valtio maksaa laivan rakentamisen ja lahjoittaa sen ulkomaiselle varustamolle. Tällä periaatteella Suomi rakensi Neuvostoliitolle sotakorvauslaivoja. 

Jorma Taina (HS Mielipide 12.12.2012) kirjoitti, että laivojen rikkidirektiivin tultua voimaan Itämeren laivojen polttoaineen rikkipitoisuus 0,1 % on sama kuin maantieliikenteen polttoaineiden rikkipitoisuus. Rikkipitoisuus ilmoitetaan maantieliikenteen polttoaineille miljoonasosina (ppm) ja 0,1 % tarkoittaa samaa kuin 1000 ppm. Maantieliikenteessä polttoaineiden rikkipitoisuus on laivojen rikkidirektiivin tullessa voimaan vuonna 2015 noin 10 ppm eli vain sadasosa Itämeren laivojen polttoaineiden uusista rikkipitoisuuksista. Tällä hetkellä Itämerellä seilataan enintään 10 000 ppm rikkiä sisältävällä polttoöljyllä ja valtamerten laivojen polttoaine sisältää rikkiä jopa 45 000 ppm.

Maalla moisia polttoaineita ei ole saanut kymmeniin vuosiin polttaa puhdistamatta. Kun runsaasti rikkiä sisältävien pohjaöljyjen käyttöä rajoitetaan myös meriliikenteessä, öljynjalostamot kyllä jalostavat ne puhtaammiksi polttoaineiksi, jotka ovat tietenkin jonkin verran kalliimpia.

Lukuisat elinkeinoelämän johtajat, ammattiyhdistysjohtajat ja poliitikot ovat maalailleet uhkakuvia rahtiliikenteen siirtymisestä kumipyörille, jos laivojen rikkidirektiivi toteutuu. Itämerellä nyt käytössä oleva veroton polttoöljy maksaa noin 500 euroa/tonni. Vähärikkinen 1000 ppm rikkiä sisältävä meridiesel maksaa noin 700 euroa/tonni. Maantieliikenteessä lähes rikitön diesel on verollista ja maksaa noin 1800 euroa/tonni, josta verojen osuus on noin 900 euroa. Kovin suurta laivarahtien siirtymää kumipyörille Itämeren rikkidirektiivin johdosta siis tuskin on luvassa.

Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n kahden vuoden takainen World Energy Outlook arvioi fossiilisten polttoaineiden yhteiskunnilta saamaksi globaaliksi tueksi 523 miljardia dollaria vuodelta 2011. Ydinvoiman saamat tuet ovat vaikeasti arvioitavia mutta valtavia. Kaikkien uusiutuvien energioiden ja niiden kehittäjien ja tuottajien saama globaali tuki oli noin 85 miljardia dollaria.

Fossiilisten polttoaineiden tueksi ei edes lasketa niiden aiheuttamia ympäristöhaittoja, CO₂-päästöille ei esimerkiksi ole hintaa.

Taannoin japanilaiset itse arvioivat Fukushiman kustannusten nousevan 200 miljardiin dollariin. Physicians for Social Responsibility (Nobel-palkittu järjestö) on arvioinut Fukushiman puhdistuskuluiksi jopa 500 miljardia dollaria. Pahojen ydinonnettomuuksien varalle ei missään saa vakuutuksia. Fukushimassa vastuut ovat siirtyneet valtiolle. Vapaassa taloudessa voimayhtiö TEPCO olisi kanttuvei.

USA:ssa Hanfordin puhdistuskustannukset ovat noin 100 miljardia euroa, Sellafieldissa saman verran. Puhdistusoperaatiot näissä paikoissa päättyvät reilun sadan vuoden kuluttua.

Etelä-Suomessa ojitusprosentti on huiman korkea ja luonnontilaisuustulkinta menetetään heti, jos ojittamaton suo vähänkin liippaa ojaa (jopa ojaa joka on vain kartalla, siis ojaa jota ei ole koskaan kaivettukaan). Lähes kaikki ojittamattomat suopläntit ovat tällaisia joltain sivulta ojitettuja. Luonnonmonimuotoisuudessaan arvokkaitakaan soita ei ole saatu soidensuojeluohjelman piiriin näistä syistä. Uuden ympäristöministerin toimet vaarantavat entisestään suoluonnon säilymistä.

Ojituksen (suot on kuivattu ja ne ovat muuttuneet hiilinieluista päästölähteiksi) ja turpeenpolton takia suomme hiili poistuu vauhdilla ilmakehään. Etelä-Suomen suot on lähes tyystin ojitettu ja alkuperäisestä noin 10,4 miljoonasta suohehtaarista yli kuusi miljoonaa hehtaaria on ojitettu metsämaaksi, pelloiksi tai miljoona tai kaksi hehtaaria aivan turhaan – kalliisti ja luontoa tuhoten.

Ajan saatossa suoalamme on hävinnyt myös tilastoissa. Se mikä oli sata vuotta sitten suo, on nyt ehkä pelto tai megamarketin tontti.

Alun perin Suomessa on ollut suota siis 10,4 miljoonaa hehtaaria eli noin kolmannes maa-alasta. Pellonraivauksen, tekoaltaiden, turpeenoton, metsityksen ja muun maankäytön muutoksen takia soita on hävinnyt noin 1,5 miljoonaa hehtaaria. Tällä hetkellä Suomessa on suota 8,9 miljoonaa hehtaaria, josta ojittamatonta suota on 4,1 miljoonaa hehtaaria ja metsäojitettua suota 4,8 miljoonaa hehtaaria.[1]