Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Veronkierron purulla talouteen tasapainoa (Etelä-Saimaa, mielipide, 31.03.2015)

Lisätty 31.03.2015

Suomi velkaantuu muutaman miljardin euron vuosivauhtia. Kerätyt verot eivät riitä kattamaan menoja. Leikkauslistoja on esitetty ainoina vaihtoehtoina talouden tasapainottamiseksi. Leikattavaa toki varmasti on, mutta leikkauksilla on myös vaaransa, jos haluamme ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntaa.

                                                    "Poikkeamia on helpompi säätää kuin purkaa"

Julkisen sektorin tehostaminen tarkoittaa käytäntöön vietynä opettajien, poliisien ja sairaanhoitajien irtisanomisia. Huonoina aikoina yksityiseltä puolelta ei löydy töitä, joten tehostaminen tarkoittaa käytännössä ihmisten siirtämistä työtätekevistä toimettomiksi. Se ei ole yhteiskunnan kokonaisedun mukaista.

Vähälle huomiolle talouden tasapainottamisessa on jäänyt harmaan talouden kitkentä. Harmaa talous ja veronkierto aiheuttavat noin 13 miljardin euron saamatta jääneet verotulot vuosittain.

Lisäksi pelkästään suuryritysten laillinen verosuunnittelu eli voittojen siirtäminen Suomesta veroparatiiseihin aiheuttaa lähes kahden miljardin euron vuosittaiset veromenetykset.

Vuosien mittaan poliitikot ovat erilaisia ryhmiä miellyttääkseen ja muista sekalaisista syistä tehneet verotukseen lähes 200 poikkeamaa, jotka vievät yhteiskunnalta verotuloja jopa 20 miljardia euroa vuodessa. Tyypillisesti näitä poikkeamia on helpompi säätää kuin purkaa. Osa niistä on jopa ympäristölle haitallisia.

Harmaan talouden, veronkierron, verosuunnittelun ja veropoikkeamien purkutalkoilla verotuloja pystyttäisiin kasvattamaan merkittävästi. Valtio- ja kuntatalous saataisiin tasapainoon ja veronalennukset ja muut toimet voitaisiin kohdentaa kilpailukyvyn, työllisyyden ja ympäristön kannalta järkevämmin.

Kimmo Klemola, eduskuntavaaliehdokas (vihr.), Lappeenranta