Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Tuulivoiman tuki jää Suomeen (Helsingin Sanomat mielipide 14.02.2015)

Lisätty 17.02.2015

Taloussivuilla (HS 10. 2.) kerrottiin tuulivoiman tukien valuvan suuryhtiöille. Tuulivoimatukia on maksettu neljän vuoden aikana syöttötariffijärjestelmän kautta 80 miljoonaa euroa. Vertailun vuoksi: valtio maksoi pelkästään viime vuonna investointitukia fossiilisille LNG-hankkeille 123 miljoonaa euroa.

Tuulivoiman tuet eivät päädy mihinkään mustaan aukkoon, vaan ne jäävät yhteiskuntaan, muun muassa S-ryhmälle, ST1:lle ja kunnallisille energiayhtiöille.

Sähköntuotannossa on runsaasti piilokuluja, jotka ovat ihan oikeita kuluja ja jäävät yhteiskuntien maksettaviksi. Tällaisia ovat esimerkiksi terveys- ja ympäristöhaittoja aiheuttavat pienhiukkas- ja rikkipäästöt sekä ydinvastuu pahan ydinonnettomuuden sattuessa.

Suunnilleen Suomen kokoisessa Saksassa tuotetaan tuulisähköä lähes Suomen koko sähköntuotannon verran. Piilokuluja Saksan tuulisähkö aiheuttaa noin 130 miljoonaa euroa. Mikäli vastaava sähkömäärä tuotettaisiin kivihiilellä, yhteiskunnan kontolle jäävät piilokulut olisivat noin kuusi miljardia euroa.

Kimmo Klemola
tekniikan tohtori, Lappeenranta